Johdanto tajuttomuuteen

Tajuttomuus on aina välittömästi henkeä uhkaava tila, jonka selvittelyssä ei ole syytä viivytellä. Tajuton potilas ei herää eikä ole tietoinen itsestään yli 60 minuutin ajan. Tajuttomalla on silmät kiinni, hän ei puhu, eikä ole herätettävissä puheella, eikä reagoi kosketukseen tai kipuun (esim. silmäkuopan yläpuolinen (supraorbitaalinen), rintalasta- tai kynsivallikipu).

Tajuttomuuden syy on valtaosassa tapauksista metabolinen tai toksinen (n. 2/3) ja lopuissa rakenteellinen kallonsisäinen syy. Psyykkinen perussyy on harvinaisuus (n. 1%).

Tajuntaa voidaan jakaa vireystilaan (toimintavalmiuteen, engl. ”arousal”) ja tajunnan sisältöön (muistiin ja tiedonkäsittelyyn). Aivorunko ylläpitää vireystilaa ja isoaivohemisfäärit vastaavat tajunnan sisällöstä. Aivorunko herättää hemisfäärit jotka pitävät huolen lopusta: ajattelevat, tuntevat, muistavat, reagoivat ja puhuvat. Tajuttomuuden katsotaan johtuvan aina joko aivorungon aktivaatiojärjestelmän (ARAS, ascending reticular activating system) tai molempien isoaivohemisfäärien samanaikaisesta toimintahäiriöstä.

Tajuttoman potilaan hoito alkaa vitaalitoimintojen varmistamisella. Samalla huomioidaan välittömästi henkeä uhkaavaan syyhyn viittaavat löydökset. Pään tai niskan vamma, meningismi, mustuaispuoliero (anisokoria) ja salpausnysty silmänpohjassa (staasipapilla) ovat erityisen huomion kohteena.

Tajuttomuuden syytä selvitettäessä tarvitaan useimmiten sekä radiologisia että laboratoriotutkimuksia, olipa epäily sitten metabolisesta tai kallonsisäisestä syystä. Pään tietokonetomografia (TT) on nopeutensa takia neurologinen perustutkimus ja paljastaa hyvin yleiset kallonsisäiset tajuttomuuden syyt.

Tajutonta potilasta hoitaessaan lääkäri saa käyttää kattavasti kliinisen osaamisen ja kokemuksen skaalaa. Määrätietoisella toiminnalla sekä yleisten ja hoidettavissa olevien sairauksien tuntemuksella saadaan tilanne kuitenkin hallintaan.

Pääkohdat

Lisätietoa

Lisätietoa

Lisätietoa

Lisätietoa

Lisätietoa

Ydinasiat

  1. Tajuttomuus on aina välittömästi henkeä uhkaava tila, jonka selvittelyssä ei pidä viivytellä
  2. Hoito alkaa vitaalitoimintojen varmistamisella ja samalla huomioidaan välittömästi henkeä uhkaavaan syyhyn viittaavat statuslöydökset.
  3. Neurologinen tutkimus määrittää tajuttomuuden syvyyden, pyrkii paikallistamaan perussyyn isoihin aivoin (hemisfääritasolle) tai aivorunkoon (takakuoppaoireisto) ja kerää vihjeet mahdollisista metabolisista taustatekijöistä.