Erotusdiagnostiikka

Akuuteissa tilanteissa on erityisen tärkeää erottaa keskushermostoperäinen huimaus sisäkorvaperäisestä. Yleensä perifeerisen ja sentraalisen etiologian erottaminen on hyvin suoraviivaista eikä aiheuta suurempia ongelmia (→kuva 1).

Toisinaan pieni pikkuaivo- tai aivorunkoinfarkti on kuitenkin mahdoton erottaa vaarattomammista aiheuttajista (Karatas M 2008, (→kuva 2). Tämän takia aivojen kuvantaminen (MK tai TT) on paikallaan, jos kliininen kuva ei ole selvä, potilaalla on verenkiertohäiriölle altistavia riskitekijöitä (yli 60 vuoden ikä, miessukupuoli, verenpainetauti, tupakointi, diabetes, hyperkolesterolemia, aiempi TIA, sepelvaltimotauti, katkokävelyoire) tai korvaperäisenä pidetty huimaus ei lievity 48 tunnin kuluessa. Jos huimaukseen liittyy neurologisia yleisoireita, kuten päänsärkyä tai sekavuutta, neurologiset jatkotutkimukset ovat niin ikään paikallaan. Erotusdiagnostiikan kannalta on hyvä tuntea etenkin pikkuaivojen verenkiertohäiriöiden tunnuspiirteet (→kuva 3).

Toistuvan kollapsi- tai huimauskohtausten (→kuva 4) syy voi olla myös epileptinen(Boggs JG 2011 , kuva 5). Epilepsiaan sopivat vakiomalliset (stereotyyppiset) kohtaukset, puremajäljet kielessä, virtsa- tai ulosteinkontinenssi ja kohtauksen jälkeinen sekavuus. EEG kuuluu näissä tapauksissa tutkimusarsenaaliin.

”Drop attack”-oireella tarkoitetaan äkillistä raajavoimien häviämisen aiheuttamaa kaatumista. Yleensä tajunta säilyy. Oireen tausta on moninainen ja jää jopa 65%:ssa selvittämättä. Etiologia voi olla sydänperäinen (12%), aivoverenkiertohäiriö (8%), näiden yhdistelmä (7%) tai sisäkorvaperäinen (5%, esim. Menieren tauti) (Meissner I, Wiebers DO, Swanson JW, ym. 1986). Myös kaulaytimen kompressio foramen magnum-seudussa tai katapleksia voivat aiheuttaa samanlaisia kohtauksia. Katapleksia on osa narkolepsiaoireyhtymää yhdessä päiväväsymyksen, nukahtelutaipumuksen, unenaikaisten hallusinaatioiden ja halvausoireiden kanssa.