Muisti ja tiedonkäsittely (kognitio)
Muisti ja tiedonkäsittely (kognitio)
Tavanomaisessa neurostatuksessa korkeampien aivotoimintojen, tutkiminen perustuu potilaan haastatteluun ja toiminnan havainnointiin muun tutkimuksen ohessa. Tämä on täysin riittävä menetelmä silloin, kun potilaan ongelma ei liity muistiin tai muihin älyllisiin toimintoihin.
Statustutkimuksen vaatimuksia varten kognition voi pelkistää seuraaviin osa-alueisiin:
- Tarkkaavuus ja vireystila (tajunnantaso)
- Orientaatio (tietämys olinpaikasta, ajankohdasta ja omasta itsestä)
- Puheen ymmärtäminen ja tuottaminen
- Toiminnanohjaus (motivaatio, kyky suunnitella ja selvitä annetuista tehtävistä)
- Muistitoiminnat (pika- tai työmuisti, väliaikainen muisti, tapahtumamuisti, kts. taulukko 2)
- Mieliala ja käytös (masennus, ahdistus, euforia, aggressiivisuus, paranoidisuus)
Vireystila arvioidaan potilasta seuraamalla (esim. virkeä, unelias, herää puhutteluun, avaa silmät kipuun, ei herätettävissä).
Tajutonta, hetkeksi tajuntansa menettänyttä tai pään vamman saanutta potilasta seurataan GCS-pisteytyksen (Glasgow Coma Scale) mukaisesti. Sairaalaolosuhteissa voidaan käyttää yksityiskohtaisempaa FOUR-score pisteytystä.
Yleinen ja yksinkertainen tapa tutkia potilaan orientaatiota on selvittää tietääkö hän missä paikassa ollaan, mikä kuukausi on meneillään ja minkä ikäinen hän on (sairauskertomukseen merkitään usein orientoitunut x 3).
Statustutkimuksen edetessä selviää helposti miten potilas puhuu, ymmärtää puhetta ja pystyy noudattamaan kehotuksia. Orientoiva käsitys potilaan muistista saadaan huomioimalla kuinka loogisesti ja tarkasti hän osaa selostaa aiemmat sairautensa, lääkityksensä ja nykysairauden vaiheet.
Potilaan mieliala huomioidaan niinikään anamneesia otettaessa ja statusta tehtäessä. Masennuksen suhteen on käytössä myös yksityiskohtaisia oiremittareita (http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50023)
Niissä tapauksissa, joissa potilaan johto-oire on kognitiion liittyvä, kuten puheeseen, havaitsemiseen, tarkkaavuuteen, muistiin, oppimiseen, päättelykykyyn tai toiminnanohjaukseen liittyvä häiriö, tarvitaan yksityiskohtaisempaa selvitystä. Näissä tapauksissa paljon käytettyjä testejä ovat MMSE- ja CERAD- kokeet (MMSE=Minimental State Examination, CERAD=The Consortium to Establish a Registry for Alzheimer’s Disease).
Näissä tapauksissa tarvitaan lähes aina myös potilaan lähiomaisen tai hänet tuntevan henkilön antama kuvaus tilanteesta ja oireiden kehityksestä.
Tilanteen niin vaatiessa potilas ohjataan myös täydelliseen neuropsykologiseen tutkimukseen.
Pääkohdat
Käytännön työssä usein esiintulevia ongelmia ovat hemisfääri- ja aivolohko-oireyhtymät.
Hemisfäärioireyhtymät:
Kognitiivisen häiriön ominaispiirteet vaihtelevat sen mukaan kummassa aivohemisfäärissä häiriö on. Yleensä vasen hemisfääri on kielellisten toimintojen suhteen johtava eli dominantti. Laajalle vasemman hemisfäärin vauriolle onkin tyypillistä oireyhtymä, jota hallisevat kielellisen toiminnan häiriö afasia ja oikean puoleinen hemipareesi. Laajassa oikean hemisfäärin vauriossa vasemman puolen hemipareesiin liittyy häiveoire (neglect eli inattentio).
Aivolohko-oireyhtymät:
Oireisto voidaan toisinaan sijoittaa täsmällisesti tiettyyn aivolohkoon. Otsalohko on tärkeä tarkkaavuudelle (attentio), huomiokyvylle, toiminnan ohjaukselle ja motivaatiolle. Otsalohkoa tutkitaan tarkkailemalla potilaan työmuistia ja yleistä harkinta- ja organisointikykyä. Työmuistilla tarkoitetaan kykyä tallentaa tietoa sekuntien ajaksi samalla kun aivot muokkaavat sitä edelleen (esim. puhelinnumeron muistaminen). Ohimolohko on tärkeä tunnereaktioille ja muistille, etenkin ilmaisumuistille. Ilmaisumuistilla, eli dekleratiivisella muistilla, tarkoitetaan sekä tapahtumiin (episodinen muisti) että tietoon (semanttinen muisti) perustuvien asioiden muistaminen). Ohimolohkon hippokampusalueen vauriolle (esim. Alzheimerin tauti) on tyypillistä nimenomaan se että, aikaan ja paikkaan liittyvien tapahtumien lähimuisti heikkenee. Päälaenlohko on tärkeä somatosensorisille tuntoaistimuksille ja niiden tulkinnalle. Se on tärkeä myös tahdonalaisen liiketoiminnan suunnittelulle (praksis) ja tilasuhteiden (visuospatiaalinen) hahmottamiselle. Takaraivonlohko tulkitsee näköhavainnot, niiden värin, muodon, liikkeen, ja vastaa esim. kasvojen tunnistuksesta.
Viite: Häppölä O, Kallela M. Hermoston tutkiminen. Kirjassa: Korhonen P, Mustajoki S, Salonen T, toimittajat. Potilaan tutkiminen. Duodecim 2021. ISBN: 9789516568020.