Autonomisen hermoston tutkiminen

Autonominen hermosto vaikuttaa koko kehoon. Se säätelee mm. sydämen, keuhkojen, suolen, virtsarakon ja ihon toimintaa.

Autonominen hermosto jaetaan kahteen osaan – sympaattiseen ja parasympaattiseen. Sympaattisen osan välittäjäaineita ovat noradrenaliini, adrenaliini ja asetyylikoliini, parasympaattisen asetyylikoliini.

Kliininen tutkimus perustuu pääosin potilaan kertomukseen. Tarkentavilla kysymyksillä selvitetään onko viitteitä sympaattisesta tai parasympaattisesta liika- tai vajaatoiminnasta.

Sympaattisen liikatoiminnan merkkejä ovat sydämen tykyttely, systolisen verenpaineen nousu, mustuaisten laajentuminen, hikoilu, kylmät kädet, syljeneritys, ihokarvojen nouseminen pystyyn (piiloerektio).

Sympaattisen hermoston vajaatoiminnan merkkejä ovat Hornerin oireyhtymän (silmäluomi roikkuu ja mustuainen on pieni) ja ylösnousuun liittyvä huimaus (noradrenerginen vajaatoiminta), sekä voimakas väsymys (fatiikki) ja hypoglykemia (adrenerginen vajaatoiminta).

Parasympaattisen hermoston liikatoimintaan sopii lisääntynyt hikoilu, syljen eritys, sydämen lyöntiheyden lasku (bradykardia), mustuaisten pieneneminen (mioosi), kyyneleritys, keuhkoputkien supistuminen, tiheä virtsaamistarve, ripuli ja pahoinvointi.

Parasympatikuksen vajaatoimintaan viittaavat hikoilun puute, suun kuivuminen, mustuaisten laajeneminen, ummetus, virtsan retentio ja miehillä impotenssi (kolinerginen vajaatoiminta).

Potilaan statuksessa kiinnitetään erityinen huomio verenpaineeseen ja siihen miten se reagoi, kun potilas nousee makuulta ylös (ortostaattinen koe). Silmät, luomirako, mustuaisten koko ja reaktio valoon ja konvergenssiin huomioidaan. Epäsymmetria on tärkeä löydös kuten aina neurologiassa.