Anamneesin ja statuksen perusteella päätetään mitkä jatkotutkimukset ovat tarpeen. Peruslaboratoriotutkimukset (EKG, La, CRP, verenkuva, kreatiniini, natrium, kalium, kalsium) poissulkevat yleisluonteisia huimauksen aiheuttajia (verenkierrollinen syy, infektio, anemia, nestetasapainon häiriö). Harkinnan mukaan perustutkimuksia täydennetään sydän- (troponiini), verensokeri-, maksa- (ASAT, ALAT, AFOS, GT) ja kilpirauhaskokeilla (TSH, T4V). Metabolisista syistä myös hypokortisolismi voi heikottaa ja huimata (poissulkuun tarvitaan aamukortisoli ja ACTH, tai lyhyt ACTH-rasitus). Matala CO2 verikaasuanalyysissä voi paljastaa hyperventilaatiotaipumuksen.

Tarvittavat konetutkimukset vaihtelevat sen mukaan onko korva, keskushermosto vai sydän epäilyksen kohteena. Kuulokäyrä (audiogrammi) dokumentoi kuulonaleneman. Video- tai elektronystagmografian käyttö on harkittava huolella sillä huimaus voi olla korvaperäinen vaikka nämä tutkimukset olisivat täysin normaalit.

Neurologista syytä epäiltäessä neuroradiologia on keskeisessä asemassa. Päivystyksen perustutkimus on edelleen pään tietokonetomografia (TT)  saatavuutensa ja nopeutensa ansiosta.

Magneettikuvaus (MK) näyttää huimausrakenteet (takakuoppa, aivorunko, pikkuaivot, VIII aivohermon kulkureitti, ponskulma) tarkemmin ja on sen takia ensisijainen muissa tilanteissa, tai jos TT ei ratkaise päivystysongelmaa. Kaulasuonten ultraäänitutkimus, TT-
angiografia tai MK-angiografia täydentävät aivoverenkiertoselvityksiä, esim. epäiltäessä nikamavaltimon dissekaatiota.

Jos magneettikuva herättää epäilyn MS-taudista, likvoritutkimus on tarpeen diagnoosin varmistamiseksi. EEG (elektroenkefalografia) on edelleen paikallaan epileptistä huimausta epäiltäessä. Ongelmallinen synkopeeoire voi ratketa laboratorio-olosuhteissa tehtävässä ortostaattisessa tai kallistuskokeessa. Myös EKG:n tai verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti, sydämen ultraäänitutkimus ja kliininen rasituskoe voivat tulla kyseeseen.